sunnuntai 19. toukokuuta 2013

Osteopatiasta lyhyesti


Osteopaatit ovat manuaalisen lääketieteen ammattilaisia. Osteopatiassa korostuvat yksilöllinen diagnostiikka ja käsin tehtävät hoitotoimenpiteet, jotka valitaan potilaan ja hänen tarpeidensa mukaan.Osteopaatin tutkimuksessa erityisen tärkeitä osatekijöitä ovat yksityiskohtainen haastattelu, liikeratojen aktiivinen ja passiivinen tutkiminen sekä käsin tunnustelu, eli palpaatiotutkimus. Kannattaa varautua siihen, että osteopaatin tekemään tutkimukseen varataan runsaasti aikaa. Haastattelu- ja tutkimisajat kuitenkin vaihtelevat yksilökohtaisesti.

Erilaiset hoitotekniikat ovat osteopaatin työkaluja, eivät itsetarkoitus. Sen vuoksi osteopatiassa suositaan tekniikoita, joilla saavutetaan haluttu lopputulos mahdollisimman hellävaraisesti, mutta tehokkaasti. Osteopatia ei suinkaan ole pelkkää nivelten manipulointia, vaan kyseisiä manipulaatiotekniikoita käytetään vain tarvittaessa. Manipulaatiotekniikatkin suoritetaan turvallisella tavalla ja vain jos se on potilaalle sopivaa ja tarpeellista. Osteopatia ei ole myöskään pelkkää hierontaa, vaikka osteopaatti voikin tarvittaessa käyttää sitä työkalunaan.

Osteopatia eroaa fysioterapiasta niin, että fysioterapiassa keskitytään ensisijaisesti terapeuttiseen harjoitteluun, kun osteopatiassa pyritään vaikuttamaan tuki- ja liikuntaelimistön rakenteisiin lisäämällä liikkuvuutta ja vähentämällä kipua käsin tehtävin hoitomenetelmin. Osteopaatti saa jo neljävuotisessa peruskoulutuksessaan kattavan opetuksen erilaisiin käsin tehtäviin hoitotoimenpiteisiin ja potilaan ohjaukseen. Auttamalla kehon rakenteita toimimaan oikealla tavalla pyrimme tekemään liikkumisesta kivuttomampaa ja helpompaa, jolloin päivittäisiä toimia, työtä, harrastuksia ja myös terapeuttisia harjoitteita on miellyttävämpi ja helpompi tehdä. 

Osteopaatti ei tee sairausdiagnooseja, mutta osteopaatti voi hoitaa kehon toiminnallisia ongelmia ja päätyä tällä tavoin osteopaattiseen diagnoosiin. Lähestymistapa terveyshaittoihin on täten erilainen kuin lääkäreillä. Pyrimme edistämään kehon ja elimistön toimintaa eli lisäämään terveyttä. Lääkäreiden tehtävä on diagnosoida ja hoitaa sairauksia. Sairauksien hoidon suora tavoite ei ole terveyden edistäminen esimerkiksi kehon nivelten liikelaajuuksiin, vaikuttamalla.


Hoidamme mm. eri kehon osien kiputiloja, jäykkyyttä ja puutumisia. 

Kohteita hoidolle voivat olla esimerkiksi
  • hermot
  • nivelet
  • lihakset
Tyypillisiä asioita, joita osteopaatin vastaanotolla yleensä hoidetaan
  • alaselkäkipu
  • rintarankakipu
  • kaularanka- ja niskakipu
  • käsien ja jalkojen puutumiset
  • iskiaskipu
  • päänsärky
  • hengenahdistus ja pinnallinen hengitys (rangan ja kylkiluiden liikerajoituksista johtuvat)
  • kylkikipu
  • närästys
  • tennis- ja golf-kyynärpää
  • olkapään ja hartian kipu
  • lonkkakipu
  • polvikipu
  • jalkaterän ja nilkan kivut
  • stressioireisto
  • univaikeudet
  • leukanivelen kipu ja ongelmat


torstai 2. toukokuuta 2013

Kivuliasta vai kivutonta hoitoa?

On aika yleinen käsitys, että "hoidon tulee tuntua", jotta se olisi tehokasta. Tällainen mielipide on tuttu varsinkin hieronnassa ja tähän ajattelutapaan sortuvat niin hierojat kuin heidän asiakkaansakin. Kyllä minä itsekin kuulun siihen porukkaan, joka pitää enemmän syvästä paineesta lihaksissa kuin pelkästä pintasivelystä. Jokin siinä tuottaa itselleni enemmän nautintoa asiakkaan näkökulmasta katsottuna. Toisaalta varmaan vähintäänkin yhtä moni haluaa mieluummin hellävaraisempaa sivelyhierontaa. Makuasioita, joista voi tietenkin kiistellä.

Hoitomottoni on sellainen, että tarjoan sellaista hoitoa, josta olisin itse valmis maksamaan. Sen takia varsinkin aiemmin tein hierontoja, jotka perustuivat tällaiseen syvään paineeseen. Joskus hoito oli jopa kivuliaan puoleista. Nykyisin viisaampana osaan säädellä käsittelytapaani enemmän yksilökeskeisesti ihmisten omien tarpeiden mukaiseksi, mikä on mielestäni todella tärkeää. Jotkut ihmiset eivät nimittäin voi sietää voimakasta käsittelyä. Suhteellisen voimakkaan tuntuisessakaan käsittelyssä ei ole mitään pahaa kunhan se ei muutu kivuliaaksi tai aiheuta kudosvaurioita. Olen kuullut monien kertoneen, että he kävivät jollakin todella rajuotteiselle hierojalla, jonka käsittelystä syntyi lukuisia mustelmia, vaikka muuten ei olisi edes mustelmaherkkä ihminen. Tällainen hoito ei ole mitään terapiaa, vaan hoitovirhe! Kudosvaurioita ei ole tarkoitusta aiheuttaa hoidon aikana! Mustelmien tuottaminen ei ole vaikeaa. Sellaisen saa vaikkapa pyytämällä kaveria huitaisemaan harjanvarrella. Jokainen osaa rikkoa, mutta harva korjata.

Koska emme ole muovailuvahaa, ei kovakouraisella käsittelyllä saada leivottua lihaksista pehmeitä. Ne eivät varsinaisesti myöskään pitene käsittelystä. Mihin voimme vaikuttaa on kivun säätely. Kipua hellittämällä myös lihaksen venyvyys ja liikeradat korjaantuvat. Kyse on kipusuojauksesta luopumisesta. Kivuntuottaminen lähinnä lisää kehon jännitystä ja vastustusta, jolloin itse asiassa aiheutetaan mieluummin haittaa. Varsinkin kipuherkille yksilöille, jotka eivät voimakkaasta käsittelystä lainkaan nauti. 

Aivoissa rangaistuksesta ja mielihyvästä vastaavat keskukset sijaitsevat anatomisesti lähekkäin. Näiden alueiden aktivoituessa rajat voivat hämärtyä, jolloin kivusta saattaa syntyä nautinnollinen kokemus. Kun iholla lisätään painetta hiljalleen, miellyttävään paineen tunteeseen sekoittuu lopulta myös kivulias aistimus. Joskus tällainen kivun tuottaminen voi johtaa kivun lievittymiseen, mutta se saattaa johtua jopa ihan psykologisista tekijöistä sen sijaan, että kivulla saavutettaisiin fysiologista hyötyä. Kun esimerkiksi hieroja työskentelee kovakouraisesti kivuliaalla alueella, potilas voi ajatella kivun syyn löytyneen, jolloin hoidon on oltava tehokasta. Kivuttoman hoidon tarjoava terapeutti ei silloin potilaan mielestä ole löytänyt kivun syytä eikä täten ole hoitanut häntä hyvin, vaikka tämä ei olisikaan totta. Mutta kuten mainittua, on tärkeää erottaa potilaat, joille tällainen hieronta tai venytys aiheuttaa miellyttävää kipua niistä, jotka eivät sitä siedä. Jälkimmäisiä ei saa satuttaa, koska silloin todennäköisesti aiheutetaan vain lisäongelmia.

Kipu ja mielihyvä ovat tietyllä tavalla myös toistensa vastakohtia, vaikka aiemmassa kappaleessa puhuttiinkin niin sanotusta miellyttävästä kivusta. Monet käsittelyterapioita tarjoavat hoitajat pitävät mielihyvää jopa sivutuotteena, vaikka sitä tulisikin tuottaa tietoisesti. Syy tähän saattaa olla siinä, että hoitohenkilökunta haluaa erottua niin sanotuista hemmottelu- ja kylpylähoidoista olemalla vakavasti otettavia terapeutteja. Tällaisesta asenteesta pitäisi päästä eroon, vaikka se onkin vaikeaa. Itse olen ajatellut nimittäin täysin vastaavalla tavalla, mutta olen muuttunut siinä suhteessa, koska mielihyvä on yksi terapian tavoitteista, eikä täten mitään ajanhaaskausta tai humpuukia.

Kipuongelmien hoitamisessa kivun näännyttäminen on erittäin tärkeää. Tämä tarkoittaa sitä, ettei kivuliasta hoitoa anneta lainkaan. Varsinkin kipukroonikoiden hoitamisessa se on ensisijainen tapa hoitaa. Heillä kivun modulaatio, eli kivun käsittely hermostossa, on häiriintynyt. Heidän hermostonsa tuottaa kipua mahdollisesti jopa ilman sensorista ärsykettä. Tällöin jos vielä kaiken kukkuraksi lisäämme nosiseptiota, eli vaara-aistimusta, saatamme vain kroonistaa kyseisen ihmisen kipuongelmia.

Osteopaattina on tärkeää tuottaa mahdollisimman paljon nosiseption kanssa kilpailevaa aistimusta. Tällainen miellyttävä aistimus joko iholta tai syvemmistä rakenteista, kuten nivelistä, kilpailee aivojen huomiosta nosiseption kanssa. Kun aivot päättävät, että kivuton aistimus on huomionarvoisempaa kuin nosiseptio, kipua ei enää tuoteta. Tämä ilmiö on havaittavissa esimerkiksi kylmäpakkauksen käytössä, jolloin kylmä syrjäyttää kivun. "Helpoissa" kroonisissa kiputiloissa tällaisen huomion tuottaminen saattaa lievittää kipua merkitsevästi jopa yhdellä hoitokerralla. Osalla kivut loppuvat kokonaankin, vieläpä varsin nopeasti. Suositeltu hoitomäärä pitkäkestoisemman vasteen saamiseksi on yleensä 3 - 6 käyntikertaa.