keskiviikko 17. heinäkuuta 2013

Närästys

Närästääkö? Ruoka- ja juomavalion lisäksi närästykseen voi vaikuttaa palleatyrä ja pallean kireys.

Pallea on hengityslihas, joka säätelee painetta rinta- ja vatsaontelon välissä - se jakaa vatsaontelon ja rintaontelon kahteen osaan ja on kuin levy näiden onteloiden välillä. Närästyksen kanssa oleellista on tietää, että ruokatorvi kulkee pallean lävitse. Pallea kiinnittyy kuuteen alimpaan kylkiluuhun eli T7-T12 rintanikamiin, sekä kahdesta kolmeen ylimpään lannenikamaan eli L1-L3. Ruokatorvi lävistää pallean noin kymmenennen rintanikaman kohdalla. Pallea saa hermotuksensa kaularangasta 3-5 kaulanikaman alueelta (C3-C5). Ruokatorven sympaattinen hermotus tulee tasolta T5-6 ja mahalaukun sympaattinen hermotus tasolta T6-10. Parasympaattisesta hermotuksesta vastaa aivoista tuleva vagus-hermo. Kallonpohjassa tärkeitä kulkualueita ovat ylimpien kaulanikamien seutu ja esimerkiksi sternocleidomastoideus-lihasten ympäristö ja kaulan etuosan pehmytkudokset.

Pallean tehtävä sisäänhengityksessä on laskeutua alaspäin. Jos rintakehän liikkuvuus ei tätä salli, on pallea jatkuvasti hieman yläasennossa. Tämä voi aikaansaada sitä, että mahalaukun ruokamassa työntyy helpommin ruokatorveen kohonneen paineen vuoksi. Jotta pallea voisi laskeutua alaspäin, tulee varsinkin kuuden alimman rintanikaman ja niiden kylkiluiden nivelpintojen liikkua vapaasti. Osteopaatti osaa lisätä liikkuvuutta näissä nivelsegmenteissä ja ohjata myös itseharjoituksien tekemisessä. Osteopaatti käsittelee myös vatsalihasten kiinnityskohtia rintakehän etupuolelta, mikä vapauttaa myös pallean liikettä. Osteopaatti hoitaa tällöin varmuuden vuoksi myös kaularangan 3-5 nikamien liikkuvuutta. Monesti auttaa myös kaulan etuosien lihasten ja pehmytkudosten käsittely. Osteopaatti varmistaa myös sympaattisen ja parasympaattisen hermotusalueen toimintaa hoitamalla alueen dysfunktiot, vaikka ne eivät suoraan olisikaan närästyksen aiheuttajia. Myös muiden hengityksen apulihasten käsittely voi olla paikallaan. Yksi näistä on suoliluun ja 12. kylkiluun välillä kulkeva nelikulmainen lannelihas, eli musculus quadratus lumborum, tuttavallisemmin kutsuttuna QL. 




Pallea kuvattuna alhaalta käsin. Olen kehystänyt ruokatorven läpäisyalueen.

tiistai 16. heinäkuuta 2013

Pehmytkudosvaurion korjautuminen

Tuki- ja liikuntaelimistön vammojen kuntouttamisen periaatteena on toiminnan palauttaminen mahdollisimman täydellisesti ja nopeasti. Kuntoutumiseen vaikuttavat monet tekijät, kuten potilaan ikä ja kunto, vamman laatu ja sijainti sekä potilaan oma motivaatio, asenteet, uskomukset ja henkiset voimavarat. Yksi tärkeimpiä on kuitenkin aika. "Aika parantaa", kuuluu vanha sananlasku. Monesti emme voi kudosvaurion korjaamiseen kuluvaa aikaa varsinaisesti lyhentää, mutta ilman asianmukaista kuntouttamista vaiva voi pitkittyä oleellisesti ja jopa pysyvästi. Usein pitkittyneessä vaurionkorjauksessa onkin kyse siitä, että jokin on mennyt pieleen tai kroppa ei toimi optimaalisesti. On monia tapoja pilata paranemisprosessi, joten pelkän onnen varaan ei kannata asiaa jättää. Onnistuneen kuntoutumisen jälkeen paluu normaaleihin aktiviteetteihin onnistuu hyvin ja riski vamman uusiutumiseen on pieni. Jos kuntoutuminen ei ole riittävää, riski vamman uusiutumiselle kasvaa suureksi.

Vain hampaita lukuunottamatta kaikki kudoksemme voivat uusiutua ja korjautua. Korjausprosessi alkaa heti vaurion jälkeen. Kun kudoksen "jatkumo" häiriintyy, voidaan ajatella siinä kohdalla olevan vaurion. Valitettavasti nisäkkäät eivät pysty kasvattamaan uutta raajaa vanhan tilalle niin kuin salamanteri. Kudosvauriota pyritään korjaamaan muodostamalla tiivistä sidekudosta. Tällä nopealla prosessilla pyritään välttämään infektioiden syntyä. Kudosvaurio on nimittäin aina myös infektioriski. Arpikudoksen nopealla muodostuksella on siis tärkeä roolinsa.

Kudostraumat voidaan jakaa makro- ja mikrotraumoihin. Makrotraumat syntyvät äkillisesti isojen voimien kohdistuessa kudokseen. Mikrotraumalla tarkoitetaan dynaamista ylikuormitusta, joka pikkuhiljaa rikkoo kudoksen. Puhutaan siis rasitusvammoista.

On itsestään selvää, että pienet ihovauriot korjautuvat nopeasti ja isommat kudosvauriot hitaammin. Ihon, lihasten, jänteiden, nivelkapseleiden ja -siteiden korjautuminen on suhteellisen samanlaista. Tavallisemmissa pehmytkudosvaurioissa alun akuutti tulehdusvaihe (inflammaatiovaihe) voi kestää lähteestä riippuen kolmesta kymmeneen päivään. Tämä on aika, jolloin vamman jälkeen kannattaa käyttää kuuriluontoisesti tulehduskipulääkettä, varsinkin, jos se on lääkärin määräämää. Lääkäreillä on kuulemma akuutin selkäkivun kanssa kahden viikon sääntö, jolloin tilannetta seurataan - juurikin tämän tulehdusvaiheen takia. Tulehdus vaaditaan, jotta korjauksen ensimmäinen vaihe saataisiin käynnistymään. Korjausprosessi ei kuitenkaan jatku ennen kuin tulehdus on laskenut. Yleensä tulehduskipulääkettä otetaan kuuriluontoisesti lyhyen aikaa, mutta isoa annosta. Esimerkiksi ibuprofeiinia saatetaan käyttää 800 mg kolmesti päivässä, jotta tulehdusprosessi saataisiin kuriin. Pieni annos ibuprofeiinia, esim. 1x400 mg vaikuttaa lähinnä kipuun, eikä laske tulehdusta tällaisessa tapauksessa riittävästi. Isoa annosta ei tietenkään tule käyttää, jos tulehduksen olemassaoloa ei epäillä.  Tulehdus voi toki jatkua myös akuutin tulehdusvaiheen jälkeen ja pitkittyessään kroonistaa vaivaa, mutta sen osuus korjausprosessissa vähenee merkittävästi. Kipulääkkeiden sivuvaikutukset tulee aina muistaa, sillä ne aiheuttavat satoja kuolemia vuodessa.


Tulehdus on aivan luontainen prosessi ja sillä on hyötyvaikutuksensa. Tulehdus aikaansaa mm. kemotaksiksen, kemiallisen hälytyskellon, jolla valkosolut kutsutaan paikalle estämään bakteeri-infektiota ja siivoamaan tuhoutunutta kudosta. Tällöin veren virtaus paikallisessa kudoksessa myös lisääntyy ja verisuonten läpäisevyys kasvaa. Kudokseen syntyy turvotusta. Paikallisten hermopäätteiden herkistyessä tulehduskemialle ja turvotuksen aiheuttamalle mekaaniselle paineelle lisääntyy myös selkäytimeen ja aivoihin kulkevaa vaara-aistimusta, eli nosiseptiota, jolloin aivot tuottavat vaurioalueelle kivun tuntemuksia. Kipu ja turvotus myös immobilisoivat vaurioaluetta. Liikkeen vähenemisellä vaurioalueella on vaurion paranemisen kannalta tärkeä rooli - emmehän halua mekaanisella rasituksella tuottaa enää lisää kudostuhoa. Kipulääkkeellä torjutaan myös kipuaistimusta, joten on syytä ymmärtää, ettei vaurioaluetta saa kuormittaa, vaikka kipu olisikin vähentynyt. Kortisoni on erittäin tehokas tulehduksen alentaja. Se tosin hajottaa myös kudoksia, minkä vuoksi sitä ei pistetä esimerkiksi jänteeseen tai hyvin pinnallisesti, jolloin se hajottaisi ihonalaisen rasvakudoksen. Kortisoni estää myös valkosolujen pääsyä kudosvaurioalueelle - tämä saattaa olla jopa tulehdusta hillitsevä mekanismi. Osalle kortisoni-injektio tuottaa myös aikaisempaa kovemman kipu- ja tulehdusreaktion lääkkeen kiteisyyden aiheuttaman ärsytyksen vuoksi ennen kuin lääke vapautuu hitaasti kudokseen. Monissa tapauksissa satunnainen kortisoni-injektio on kuitenkin ihan aiheellinen.

Tulehdusvaiheen jälkee varsinainen kudosten korjausvaihe (proliferaatio). Tässä vaiheessa alkuperäistä kudosta korvataan arpikudoksella - tätä kutsutaan fibroplasiaksi. Tämä vaihe voi kestää neljästä kuuteen viikkoa, tai jopa pitempään. Ensin alueen vähähappisuus stimuloi uusien hiusverisuonien rakentumista, mikä lisää alueen aerobista korjausprosessia. Hiussuonien mukana vaurioalueelle pääsee fibroblasteja, jotka alkavat tuottaa mm. erilaisia kollageenisäikeitä. Oikein ajoitettu liikeharjoittelu ja mobilisaatiohoito vähentävät arvenmuodostusta ja saavat aikaan paremman hiussuonten järjestäytymisen.

Maturaatiovaihe on kaikkein pitkäkestoisin, kestäen jopa vuoden tai yli. Vuoden jälkeen kudos on saavuttanut 70-80% alkuperäisestä vetolujuudestaan. Tämä on hyvä muistaa, koska riski kudoksen uudelleenvaurioitumiselle on jäljellä tänä aikana. Korjausprosessiin menee siis huomattavan pitkä aika, minkä vuoksi ihminen saattaa turhautuakin. Korjausprosessiin tietysti vaikuttaa myös se palataanko esimerkiksi rasitusvamman aiheuttaneeseen aktiviteettiin liian pian ja liian rajusti. Jos kudosta ärsytetään ja ylirasitetaan jatkuvasti niin voi käydä niin, että kudos ei korjaudu niin hyvin kuin se voisi. Kudoksen korjautumiseen vaikuttaa myös potilaan ikä ja terveys. Ei voida olettaa, että aineenvaihduntaa heikentävän sairauden, kuten aikuistyypin diabeteksen, omaava ikäihminen paranee yhtä nopeasti kuin terve, nuori aikuinen. Kannattaa myös muistaa, että tämä kudoksen korjausprosessi liittyy myös leikkaushoitoihin. Ei ole mitenkään realistista ajatella, että heti leikkauksen jälkeen kaikki olisi kunnossa.



maanantai 15. heinäkuuta 2013

Vinkkejä kaikkein jäykimmille!

Milloin viimeksi olet ollut kyykyssä? Milloin viimeksi olet istunut lattialla? Pystytkö vielä menemään kyykkyyn kantapäät lattiassa ja kaatumatta? Entä tuntuuko risti-istunta vielä mukavalta vai tuntuuko etteivät jalat taivu?
Tällaisiin asentoihin pääseminen on jokaiselle lapselle itsestäänselvyys. Lapsilta se onnistuu paitsi iän vuoksi, yksinkertaisesti myös siksi, että he menevät näihin asentoihin! Jossain vaiheessa lopetamme kuitenkin tällaisen aktiivisuuden. Liikkuvuudesta tulee aliarvostettua ja lysähdämme tuoliin, koska se on niin helppoa. Toisaalta kulttuurissamme pidetään outona, jos aikuinen ihminen viettää aikaansa lattianrajassa. Saatamme jopa nolostella, emmekä uskalla tehdä näin, varsinkaan muiden aikuisten seurassa. Japanissa asiat ovat tämän kannalta toisin. Siellä kun ei normaaleja tuoleja kotona juuri käytetä. Joten jätetään ne turhat häpeilyt sikseen - annetaan toisten hävetä puolesta niin ei itse tarvitse!

Vaikka jooga onkin hieno harrastus, ei kaikkien tarvitse päästä mitä eksoottisimpiin asentoihin, ainakaan arjen askareissa. Monelle saattaa olla suuri kynnys aloittaa liikkuvuusharjoittelua, koska helposti vertaamme tämänlaista liikkumista juuri joogaan ja muihin todella vaativiin harrastuksiin, kuten voimisteluun. Tavallisille ihmisille hyvinvointia tukemaan riittää kuitenkin paljon helpommat ja arkisemmat konstit.

Yksi keino voisi ihan hyvin olla se, että kerran tai pari päivässä jättää sohvan tai nojatuolin käyttämättä ja istahtaa lattialle katsomaan televisiota. Olisipa Salkkareista kerrankin jotain hyötyä! Istuessa voi kokeilla risti-istuntaa. Jos se tuntuu vaikealta, voi kokeilla istua jalat suorassa hetken. Mikäli selkä ei taivu suoraksi, voi käsillä ottaa tukea ja nojata selällä taaksepäin. Ideana on se, että aina kun asento tuntuu epämukavalta, sitä voi vaihtaa. Hetken voi levätä esimerkiksi selällään tai vatsallaan. Vatsamakuulla voi esimerkiksi viedä polvia koukkuun ja vuorostaan nostaa yläruumista kyynärpäiden varaan. Risti-istunnassa on hyvä tehdä kiertoja  vasempaan ja oikeaan, sekä kallistuksia ja sivutaivutuksia molempiin suuntiin. Selkää voi ojentaa ja pyöristää vuoronperään. Mukaan voi ottaa myös niskan liikettä, mikäli se ei häiritse television katselua. ;) Toki kasvojen ei tarvitse olla luotisuorassa kohti töllötintä, vaan sitä voi katsoa myös sivusuunnasta. Muistaa vain vaihtaa asentoa riittävän usein, etteivät niskan lihakset ala kramppailla.

Toinen harjoite on avata esimerkiksi vessan ovi, seisoa avatun oven päädyssä kädet molemmissa kahvoissa kiinni ja pikku hiljaa hivuttautua kantapäät lattiassa kyykkyasentoa kohti. Tämä voi olla sellainen harjoite, ettei aivan heti onnistu, mutta kivuttomia toistoja tehdessä voi päästä päivä päivältä alemmaksi. Kahvoista kiinniottaminen auttaa myös ylöspääsyssä, jos käy niin hassusti, ettei jaloissa riittäisikään puhtia tai polviin tulisi jonkin verran kipua. Polven nivelrikkoiset voivat myös tehdä tätä, mutta lyhyemmällä liikeradalla. Liike vahvistaa myös reisilihaksiä. Jos et tätä halua tehdä niin käy edes lattialla! 

Ja nyt räjähtää pommi! Paljon helpommalla ja laiskemmalla tavalla ei liikkuvuus enää parane! Nimittäin lattialle voi käydä selälleen makaamaan, viedä kädet suoraksi pään yläpuolelle ja hengitellä syvään. Tuo kädet vartalon viereen, jos asento tuntuu pahalta. Jos pystyt pitämään pään lattiassa ilman tyynyä, loistavaa! Voit halutessasi laittaa ohuen tyynyn pään alle, jos tuntuu, että niskaa käy sattumaan tai kädet puutuvat. Tämä asento ilman tyynyä ojentaa hyvin niskaa ja tuo sinne venytystä. Samalla ranka saa lisää liikettä hengityksestä ja rintalihaksisto ja yläaukeama avautuu vapauttaen verenkiertoa. Optimaalisen hengityksen pitäisi pystyä liikuttamaan jopa 146:a eri niveltä. Harvalla asia nykyään on näin. Haastetta voi lisätä asettamalla tiukaksi käärityn pyyheliinan poikittain rintarangan alle, jolloin rintakehä hieman nousee ja saa rankaan ojennusta. Itse käytän selän alla lasten leluosastolta ostamaani "uimapötkylää", jonka olen veitsellä leikannut pienempiin osiin. Ai, että tuntuu mukavalta! Pyyhkeen tai pötkylän sijaintia rintakehän alla kannattaa vaihdella, jolloin ranka saa liikettä useampiin osiin. Loistava harjoitus kaikille! Samalla voi vaikkapa sulkea silmänsä ja keskittyä siihen miltä hengitys tuntuu kropassa, jolloin stressikin vähenee.

Minun haasteeni kaikille jäykkiksille on se, että kerran päivässä tekisi tällaisia harjoitteita yhteensä 10 – 15 minuuttia kerrallaan, pikkuhiljaa aikaa pidentäen (kyykkyharjoituksessa riittää 3 minuuttia alkuun - selinmakuulle saa unohtua vaikkapa puoleksi tunniksi, jos se tuntuu hyvälle!). Olen varma, että suurimmalla osalla jäykkiksistä vointi ja liikkuvuus kohenee merkittävästi, vaikka tieteellistä näyttöä tämän ”harjoitusohjelman” taakse en olekaan kerännyt. Paljon helpommaksi liikkuvuusharjoittelu ei mene. 

Liikkuvuus tuo hyvää oloa koko kehoon. Kaikista jäykimmille se tekee erityisen hyvää. Liikkeellä saamme lisättyä hapekkaan veren saantia pienillekin hermoille, jotka kipua tuottavilla viesteillään pyrkivät kertomaan:”liikkuisit nyt!”.  Liike voitelee myös niveliä ja rentouttaa lihaksia. Liikkeen ei tarvitse olla edes kivuliasta venyttelyä. Riittää, että vaihtaa asentoa riittävän usein. Syy siihen, ettei liike enää onnistu on juuri se, ettei liikettä ole muistettu tuottaa. Syynä ei ole siis ikä, vaan odottaminen!



lauantai 13. heinäkuuta 2013

Vastaan kysymyksiisi

Vastaan kipua koskeviin kysymyksiisi niin hyvin kuin osaan. Blogini etusivulla on nykyään oikeassa laidassa yhteydenottolomake, jonka kautta voi lähettää kysymyksiään minulle. Kysymykset tulevat sitä kautta sähköpostiini. Pyrin vastaamaan niin hyvin kuin pystyn, mutta kannattaa muistaa, että vastaukset ovat lähinnä valistuneita arvauksia ilman asianmukaista tutkimusta ja vastaanottokäyntiä. Vastauksissa saattaa myös kestää, koska teen niitä vapaa-ajallani, joten ethän suutu. Täyttä 100% takuuta vastauksen saamiseen en myöskään anna, mutta suurella todennäköisyydellä näin kuitenkin teen. Vastaan myös facebook-sivuillani kysymyksiin, jos niitä ilmenee. Facebook-sivuillani ilmestyy myös Mini-infoja, jotka ovat blogauksia lyhyempiä informatiivisia tekstinpätkiä. Kannattaa käydä lukemassa! Voit kysellä myös ajanvarausasioista yhteydenottolomakkeen avulla! Hyvää kesäistä viikonlopun jatkoa kaikille! 

perjantai 12. heinäkuuta 2013

Osteopaatti hoitaa terveyttä

Maailman terveysjärjestö WHO:n määritelmän mukaan terveys on psyykkistä, fyysistä ja sosiaalista hyvinvointia. Terveys on tämän määritelmän mukaan siis paljon muutakin kuin pelkkää sairauden tai oireiden poissaoloa. Osteopatian perustaja, lääkäri Andrew Taylor Still antoi osteopaateille ohjenuoran, joka on säilynyt todella hyvin tähän päivään saakka. "Osteopaatin tavoitteena tulisi olla terveyden etsiminen. Kuka tahansa voi löytää sairauden." Tämän tarkoitus on mietityttänyt minua paljon, mutta tietynlaisen ahaa-elämyksen koin seuratessani fysiatrian erikoislääkärin työtä, jota hän itse kutsui myös "kurjuuden ohimarssiksi". Hänen tehtävänään oli antaa lausuntoja ja arvioida työ- ja yleistä toimintakykyä, sekä toisinaan korjailla lääkitystä ja sen määrää. Kaikki oli tavallaan sairauden arvioimista ja hyväksymistä. Varsinaisia terveyden edistämisen keinoja en havainnut vastaanottotoiminnassa. Sitä virkaa hoitivat mielestäni enemmän muiden ammattikuntien edustajat: fysioterapeutti, psykologi ja sosiaalityöntekijä. Fysiatri oli enemmän "orkesterin johtaja". Fysiatrin puolustukseksi on pakko myöntää, että hänen vastaanotolleen tuntui tulleen kaikkein vaikeimmat tuki- ja liikuntaelinpuolen potilaat. Hän sanoikin, että keino, jolla hän saa iltaisin nukuttua on se, ettei ole muitakaan, jotka voisivat auttaa paremmin...


Mielestäni osteopaatin lähestymistapa on kuitenkin erilainen. Osteopaatti ajattelee, että sairauden hoitoa voidaan lähestyä  varsin kattavasti edistämällä terveyttä. Osteopaatti on pohjimmiltaan optimisti, joka yleensä löytää keinoja, joilla vointia saadaan kohennettua. Osteopaatti ajattelee, että aina on tehtävissä jotain hyödyllistä. Hoito ei aina ole oireenmukaista, vaan se voi kohdistua jopa koko kehoon sisältäen sekä spesifejä että yleisiä vaikutuksia - esimerkiksi alaselkäkipua osteopaatti saattaa hoitaa käsittelemällä rintarankaa ja ristiluuta, jotta näiden välissä oleva oireileva kudosalue rauhottuisi. Osteopaatti pyrkii vähentämään potilaan stressiä, jotta kipukokemukset vähenisivät ja potilaan olisi helpompi rentoutua. Jo pelkkä kosketus tai sivelyhieronta vähentää stressihormoni kortisolin eritystä ja lisää mielihyvähormonien tuotantoa. Osteopaatti saattaa vapauttaa potilaan kylkiluita, palleaa ja rintarankaa liikkumaan normaalisti, jolloin potilas voi päästää irti pinnallisesta hengityksestä. Rentoutuminen sekä stressin ja kivun väheneminen voivat auttaa esimerkiksi unensaannissa, jolloin keho pääsee taas lepäämään. Vähintä mitä osteopaatti voi tehdä, on tarjota kuuntelevat korvansa. Sillä on jo iso merkitys potilaan kohtaamisessa, että kerrankin häntä kuunnellaan, eikä vain sivuuteta. Potilaiden omat mielipiteet ja näkemykset ovat erittäin tärkeä osuus hoidosta! Pelkässä oireenmukaisessa hoidossa unohtuu, että ihminen on bio-psyko-sosiaalinen kokonaisuus, jolla on kokonainen elämä sosiaalisine suhteineen ja tunteineen. Hän ei siis ole vain kävelevä oireenkuva tai tautidiagnoosi. Sen vuoksi tarvitsemme terveysnäkemystä, joka on positiivinen ja tavoitteellinen.

Onko täydellistä terveyttä sitten olemassa ja kannattaako sitä tavoitella? Onko se itseisarvo? Mielestäni terveys sinänsä ei ole tärkein juttu elämässä, vaikka se olisikin tärkeimpiä asioita, jotka auttavat elämästä nauttimisessa. On olemassa ihmisiä, joilta on monen mittapuulla terveys lähtenyt - he ovat siis sairaita. Silti he voivat olla täysin onnellisia ja tyytyväisiä elämäänsä. Eivätkä he välttämättä edes koe itseään sairaaksi. Suuri osa neliraajahalvaantuneistakin pitää itseään joko yhtä onnellisena kuin ihmiset keskimäärin ovat, tai jopa onnellisempana. Terveys siis ei voi olla asia, joka itsessään on pyhä graalin malja, jonka löytäessään elämä muuttuu onnelliseksi. Jos terveys on muutakin kuin sairauden poissaoloa, on sairauskin muutakin kuin terveyden poissaoloa. Ei sairaus tarkoita väistämättömästi sitä, että elämä on pilalla!

Jos yritämme korjata aivan kaikkia pikkuvikojamme ja vaivojamme, emme välttämättä huomaa niitä tekijöitä elämässä, jotka tekevät elämisestä elämisen arvoista. Joskus nämä elämisen arvoiset asiat eivät edes ole kovin terveellisiä. Jollain esimerkiksi unelmien täyttymys voi olla vaikkapa maraton-juoksun suorittaminen, vaikkei se käytännössä mitään terveysliikuntaa ole. Joku saattaa lukea monta sataa sivua romaaniin niin uppoutuneena, että koko ajantaju hämärtyy. Emme voi puhua välttämättä kaikkein ergonomisimmasta harrastuksesta. Toiselle voi onnea tuottaa esimerkiksi viululla täydellisesti soitettu trilli, joka on voinut vaatia tuhansia ja tuhansia toistoja - sekä särkyä ja kolotusta.  Joku saattaa nauttia erityisen paljon vaikkapa kuubalaisesta sikarista. Noh, jokainen tietää, ettei se ole terveellistä, mutta pitäisikö tähän pahaan tapaan puuttua esimerkiksi henkilön syntymäpäivillä? Nauttikoon elämästä!

Jos etsisimme täydellistä terveyttä, olisimme kaikki potilaita. Onneksi riittää se, että suhteutamme asiat nykyiseen elämäntilanteeseemme ja pyrimme vaikuttamaan tarpeen vaatiessa siihen. Terveys ei ole pelkkää sairauden tai oireiden poissaoloa. Se ei ole myöskään pelkkä biokemiallinen prosessi, joka pitää fysiologiassamme korjata. Se on jotain positiivista kaikilla elämämme osa-alueilla niin psyykkisellä, sosiaalisella kuin biologisellakin tasolla. Aina voimme voida paremmin, mutta nauttikaamme myös tästä hetkestä! Ojaan ei kannata jäädä makaamaan! Aito osteopaatti ainakin yrittää nostaa potilaansa ylös, vaikka mikä olisi.