torstai 23. maaliskuuta 2017

Korkea kipukynnys

"Minulla on korkea kipukynnys".

Tämä kerrotaan minulle huomattavan usein. Jos olisin saanut jokaisesta kommentista kolikon, olisi säästöpossussani todennäköisesti hyvin vähän ilmatilaa. Tämän sanovat usein juuri ne ihmiset, joille liikkuminen ja oleminen on muuttunut normaalia kivuliaammaksi. Miten siis voisi olla mahdollista, että heillä on normaalia korkeampi kipukynnys?

Arkikielessä kipukynnyksellä tarkoitetaankin usein erheellisesti kivunsietokykyä, eikä varsinaista kipukynnystä. Kipukynnyksellä tarkoitetaan tilannetta, jossa ulkoinen ärsyke ensimmäisen kerran koetaan kipuna. Tätä voidaan tutkia esimerkiksi ärsyttämällä ihoa kylmällä ja kuumalla, tai vaikkapa kemiallisella ja mekaanisella ärsykkeellä. Tavallisesti kipukynnys on terveillä ihmisillä yllättävän samanlainen. Esimerkiksi lämpöärsytyksellä mitattuna 50% ihmisistä kokee 45 Celsius-asteen kipuna muutamassa sekunnissa, ja tätä voimakkaampi lämpö lisää myös kivun voimakkuutta.

Kudosvauriossa - esimerkiksi nilkan nyrjähdyksessä tai palovammassa - syntyy kivun herkistyminen. Normaalisti kudosvauriota aiheuttamattomat ärsykkeet tunnetaan tällöin kivuliaina, ja kudosvauriota tuottavat ärsykkeet vieläkin voimakkaampina. Ensimmäistä kutsutaan hyperestesiaksi ja jälkimmäistä (primaariksi) hyperalgesiaksi. Kivun kynnys on siis alentunut ainakin tilapäisesti niin mekaanisille, kemiallisille kuin termaalisille ärsykkeille.

Pitkäkestoisissa kiputiloissa herkistyminen voi tapahtua myös keskushermostotasolla, jolloin normaalisti kivuttomat ärsykkeet voidaan tuntea kivuliaina (allodynia) ja terveeseen verrattuna normaalistikin kivuliaat ärsykkeet tunnetaan vieläkin tuskallisempana. Tätä kutsutaan sekundaariseksi hyperalgesiaksi. Joissain kiputiloissa esimerkiksi höyhenenkevyt sipaisu saattaa tuntua kuin ihoa poltettaisiin polttolampulla. On siis selvää, että kivun voimakkuus ja herkkyys voivat olla huomattavan paljon suurempia kuin kudoksiin kohdistunut vaurion määrä.

Kipukynnys on siis kipupotilailla usein alentunut. Korkealla kipukynnyksellä ihmiset usein tarkoittavatkin kivunsietokykyä, kivun toleranssia. Tämäkin on ihmisten keskeisen vertailun suhteen jokseenkin ongelmallinen aihealue, koska kipu on aina subjektiivista. Ulkoiset ärsykkeet eivät myöskään ole kipua, joten niillä voidaan mitata lähinnä ärsykkeensietokykyä, mutta ei kivun voimakkuutta tai kivunsietoa. Ne ovat eri asioita. Kivun sietämisessä voi kilpailla vain itsensä oman itsensä kanssa, koska kipua ei voi annostella objektiivisesti kaikille samankokoisella kauhalla.

Kivun ilmaiseminenkin vaihtelee yksilöstä toiseen. Esimerkiksi eri etnisten ryhmien välillä ei ole huomattavia eroja kipukynnyksessä, mutta kivun ilmaisemisessa on. Kivun kokeminen ja tuottaminen saattaa liittyä esimerkiksi uskonnollisiin riitteihin, joissa kipua pyritään olemaan ilmaisematta. Etelä-Euroopassa kipua ilmaistaan selvästi Pohjois-Eurooppaa äänekkäämmin ja fyysisemmin. Kivun voimakkuus ei näy ulospäin, ellei sitä ilmaista. Tyynellä ihmisellä voi olla valtavat kivut, eikä sitä huomaa muut kuin hän itse. Taklattu jalkapalloilija taas tekee kaikille katsojille selväksi, että häneen sattuu. Kivun voimakkuutta ei voida siis nähdä tai mitata kasvojenkaan ilmeistä tai ihmisten muusta käyttäytymisestä.

Kipuun, kivun voimakkuuteen ja sen ilmaisemiseen vaikuttaa huomattavan paljon siihen liittyvät ajatukset, uskomukset ja odotukset. Esimerkiksi olkapään kipu voi huolestuttaa keihäänheittäjää enemmän kuin juoksijaa. Toisaalta juoksijan polvinivelen lievä kiputila on todennäköisesti huolestuttavampi asia kuukausi ennen maraton-kilpailua kuin kilpailun viimeisillä kilometreillä. Lienee tutkimattakin selvää, että jälkimmäisessä tilanteessa juoksu toteutetaan todennäköisesti loppuun kivusta huolimatta.

"No pain, no gain". Tässä korkeaa kivunsietokykyä ihannoivassa sloganissa piilee sudenkuoppa. Kivun psykologisiin vaikutuksiin kuuluu yleensä liikkumishalun väheneminen ja joskus jopa kinesiofobiaa, liikkumisen pelkoa. Se on aivan normaali ja hyödyllinen vaste akuutissa kivussa, mutta myös potentiaalisesti kipua pitkittävä tekijä, ellei liikkumisen pelosta päästä eroon. Kova urheilija taas on tottunut sietämään rasituksen tuottamaa kipua. Liikunnan aiheuttaman lihaksiston poltteen sietäminen on toki suotavaa ja takaa tehokkaan treenin, mutta kun kipu ei olekaan enää tervettä, vaan tuntuu esimerkiksi terävästi nivelissä, ei ole biologisesti järkevää ainakaan lisätä tai pitkittää rasitusta. Urheilijan kivunsietokyky on usein niin korkea, että rasitusta voidaan jatkaa aina kudosten vaurioitumiseen asti.

Tämä kivun ja rasituksen pitkittämisen järjettömyys koskee mielestäni myös "toimistourheilijoita", jotka kuormittavat liikuntaelimistöään staattisella kuormituksella ja liikkumattomuudella 8h työpäivän aikana, ja todennäköisesti sama jatkuu kotona "ylityötunteina" television tai tietokoneen ääressä. Toimistotyöläiselläkin saattaa olla liian korkea kivunsietokyky ja liikaa (yksipuolista) kuormitusta kivun hoitamisen näkökulmasta. Kivunsietokykyä ohjaavat ja lisäävät usein elimistön ulkoiset tavoitteemme. Loppuun asti - kivusta huolimatta - tavoitteenmukaisesti toteutettavat urheilu- tai työsuoritukset saattavat olla kipuongelmaa pahentavia, ylläpitäviä ja pitkittäviä tekijöitä. Nämä tavoitteet eivät ole aina aivan realistisessa suhteessa kehomme sietokykyä ajatellen: kannattaako tehdä 12h työpäivää, jos 8h jälkeen on jo väsynyt ja kipeä? Varsinkin akuuttivaiheen kipu kannattaa estää, ei kestää. Älä ainakaan lisää kuormitusta, jos vähäisemmänkin rasituksen kanssa on jo ongelmia. Lisääntynyt kivunsietokyky ei ole aivan ongelmaton ominaisuus.


Tätä kannattaa toistaa: kipu ei ole kilpailua. Emme voi ikinä täysin tietää kuinka voimakasta oma kipu on verrattuna toisen ihmisen kipuun. Ei siis kannata koskaan sanoa kestävänsä kipua paremmin kuin joku toinen - sitä ei voida osoittaa todeksi. Siksi on tavallaan ongelmallista kehua omalla kivunsietokyvyn korkeudella. Jos kipu on voimakkaimmillaan sietämätöntä, sietääkö korkean kivunsietokyvyn omaava ihminen sietämätöntä kipua muita kauemmin? Kysymykseni on absurdi, koska kipu, jota voi sietää, ei ole sietämätöntä. Kipu on subjektiivista ja yksilön kokemuksista riippuvaista. Kivun määrän asteikot ovat aina yksilöllisiä.

Tekstini ei ole tarkoitus nälviä ihmisille, jotka puhuvat korkeasta kipukynnyksestä tai korkeasta kivunsietokyvystä. Sen tarkoituksena on ainoastaan osoittaa näihin termeihin liittyvää ongelmallisuutta. Kipuun voi tottua ja sen kanssa voi oppia elämään. Ehdotan, että puhumme tällöin korkeasta kivun kanssa elämisen kyvystä, koska kipu ei ole vain sensorinen aistimus, vaan myös tunnepohjainen elämys. Elämän pitäisi olla myös paljon muutakin kuin kivun sietämistä. Toivon lisääntynyttä kivun kanssa elämisen kykyä kaikille, jotka ovat joutuneet elämään pitkittyneen kivun kanssa.      

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti