torstai 23. maaliskuuta 2017

Ruoki hermoja, älä kipua

Kivun hoitaminen kivulla ei ole kauhean järkevää. On kuitenkin totta, että on olemassa mekanismeja, joissa kipu lievittyy kivulla.* Tällä tarkoitetaan sitä, että voimakkaampi ärsyke voi tuottaa kivun, joka vie huomion lievemmältä ärsykkeeltä ja kivulta. Huomio voi siis olla vain rajallisessa määrässä kohteita yhtä aikaa. (*Tätä mekanismia kutsutaan nimellä diffuse noxious inhibitory control eli DNIC)

Tilanne on vastaava kuin huutaisi niin kovaa, että normaalipuhetta ei enää kuulisi. Se on kuin naapurista tulevaa metelöintiä vastaan taistelisi laittamalla omista äänentoistolaitteista volyymin kaakkoon. Tällöin taustameteli ei kuulu ja se voi joskus kadotakin, kun naapuri ymmärtää yskän. Mekanismi toimii terveillä yksilöillä, mutta varsinkin herkistyneessä ja kroonistuneessa kivussa ei. Kroonistuneessa tilanteessa stereot voivat jäädä lopullisesti soittamaan omaa kappalettaan.

Kudosvauriossa tapahtuu  herkistymistä sensorisissa ääreishermoissa. Puhutaan hypersensitisaatiosta, jossa kipukynnys alenee. Alentuneessa kipukynnyksessä normaalisti kivuttomat aistimukset tuottavat kipua. Usein, kun ihmiset sanovat, että heillä on korkea kipukynnys, he tarkoittavat sitä, että heillä on korkea kivunsietokyky, vaikka heidän kipukynnyksensä olisikin alentunut.

Myös selkäytimen neuroneissa tapahtuu herkistymistä ja aivojen kipua lievittävissä laskevissa radoissa nosiseption, eli vaara-aistimusten ja ärsykkeen esto vähenevät. Mitä intensiivisempää ja pitkäkestoisempaa kipu on, sitä enemmän herkistymistä voi tapahtua. Lopulta kivun syntyyn ei välttämättä tarvita edes periferistä ärsykettä eikä kudosvauriota! Pelkkä kipu voi siis riittää. Tilanne on kuin stereot pärähtäisivät päälle pelkästä kaukosäätimen hipaisusta, tai jopa pelkästä ajatuksesta. Mitä enemmän kipua varomme, sitä enemmän kivulle tavallaan annamme huomiota, ja sitä herkemmin kipua myös syntyy. Tämä on keskushermoston herkistymistä kivulle.

Kivun provosoiminen esimerkiksi kivuliaalla liikunnalla tai kivuliaalla käsittelyllä voi saada aikaan hermostossa reaktion, jota kutsutaan pitkäkestoiseksi potentiaatioksi. Tässä fysiologisessa reaktiossa nosiseptiota välittävä järjestelmä voi alkaa tuottamaan ärsykkeitä ja kipua ilman tulehdusta tai mekaanista stimulaatiota tunneista jopa päiviin, edelleen herkistäen ja potentiaalisesti kroonistaen ongelmaa. Erittäin kivulias hoito on mielestäni vähän sama kuin hakkaisi huonosti toimivaa tietokonetta toivoen sen taas jatkavan toimintaansa. Ei siinä taitoa tarvita, mutta tuuria sitäkin enemmän.

Hermokudos on aistivaa ja viestiä välittävää kudosta. Riippumatta siitä onko se kiinni ihossa, lihaksistossa, nivelsiteissä, välilevyn pinnassa, kalvoissa tai vaikkapa verisuonissa, on hermosto näissä kudoksissa sen aistiva osa. Hermosto painaa kehon painosta vain 2%, mutta käyttää 20% hapesta ja glukoosista. Se tarkoittaa sitä, että hermokudos on erittäin riippuvainen verenkierrostaan, joka kuljettaa sille hapen ja ravinteet. Hermostoa on yhteensä yli 70 km pituudelta, eli sitä on todella paljon. Varsinkin mekaanisessa, eli asentoihin ja liikkeeseen reagoivassa kivussa kannattaa pitää huolta hermokudoksen verenkierrosta.

Useimmiten hermokudos saa riittävästi happea ja ravinteita, kunhan pysymme liikkeessä, emmekä vietä liikaa aikaa yhdessä asennossa. Monesti paikallaan oleminen alkaakin tuottaa epämukavuuden tunnetta ja jopa luonnostamme vaihdamme asennosta toiseen. Kannattaa kuitenkin havoinnoida omia asentotottumuksiaan ja rikkoa pinttyneitä kaavoja. Tarkkaile nojaatko usein vain toiselle kyynärpäälle tai ristitkö jalkasi usein toispuoleisesti. Olkalaukun tai repun kantaminen yksinomaan toisella hartialla on myös erittäin yleistä. Vastaavista pinttyneistä tavoista kannattaa pyrkiä eroon ja tuottaa keholle monipuolisia liikkeitä. Selkärangassa on runsaasti niveliä ja ne liikkuvat monipuolisesti eri suuntiin. Eteentaivutuksia, taaksetaivutuksia, sivutaivutuksia, kiertoliikkeitä ja sivuttaisliukuakin voi tehdä useassa eri asennossa. Näitä rangan liikkeitä ei tapahdu esimerkiksi istuessa, seistessä, juostessa tai monessa kuntosaliharjoitteessa. Tanssi, jooga, voimistelu ja liikkuvuutta vaativat kamppailulajit ovat parempia esimerkkejä harrastuksista, joissa kehon liikkuvuusominaisuuksia käytetään monipuolisesti. Äärimmäisen hyvä liikkuvuus ei tietenkään ole oikotie onneen ja kivuttomuuteen, eli ihan niin yksinkertaisesta asiasta kivussa ei ole kysymys.

Edes pehmytkudosvaurion kannalta totaalilepo ei ole paras mahdollinen tilanne. Jotta kudos vahvistuisi, tulee sitä kuormittaa. On tietenkin selvää, että kuormittaminen pitää tehdä asteittain. Ruskea nurmi tarvitse kastelua, ravinteita ja lepoa. Jos ruskealla nurmella aloitetaan jalkapallopeli täydellä teholla, ei kentälle kasva uutta nurmea. Ennen pelejä nurmi kastellaan ja lannoitetaan. Tämä tarkoittaa pehmytkudosvauriossa sitä, että vaurioalueen neste- ja verenkiertoa ylläpidetään pienellä liikkeellä, mutta kudoksia ja kipua yliärsyttämättä.

Kivunhoidossa yksi tärkeä periaate on kivun näännyttäminen. Kun kipua ei tuoteta tai provosoida, kipu voi kuihtua. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että paikalleen voisi jäädä. Myös kivun liiallinen varominen voi pahentaa hermoston kokemaa uhkaa ja lisätä kivun kokemista. Onkin tärkeää löytää se määrä liikuntaa, joka ei ylikuormita ja ärsytä, vaan totuttaa hermostoa, että liikkuminen ei ole uhkaavaa. Toisinaan voit tarvita tässä ammattilaisen, kuten osteopaatin apua.

Ruoki siis hermoja, älä kipua!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti