torstai 23. maaliskuuta 2017

Stressi ja kipu reagoivat koettuun uhkaan

Stressi voi aiheuttaa ongelmia kehomme ja kipujärjestelmämme toimintaan, mutta stressiin on olemassa hallintakeinoja.

On olemassa kolme stressiin reagoivaa järjestelmää:

1. HPA-akseli (Hypotalamus-aivolisäke-lisämunuaiskuori)
2. Lisämunuaisytimen hormonaalinen järjestelmä
3. Sympaattinen hermosto

Nämä järjestelmän osat eivät toimi erikseen, vaan yhdessä erään hypotalamuksessa sijaitsevan tumakkeen välityksellä. Tämä stressijärjestelmä reagoi erityisesti välittömiin systeemisiin fysiologisiin uhkiin, kuten verenvuotoon, alhaiseen verensokeriin ja <strong>kipuun</strong>. On myös vähäpätöisempiä stressitekijöitä, kuten esimerkiksi aikaerorasitus, raskas liikunta, nalkuttava puoliso tai postissa saapuva karhukirje.

Sillä on merkitystä, miten stressin koemme. Tietyt stressitekijät koemme selvästi epämiellyttävämmäksi ja uhkaavammaksi kuin toiset. Tällaisesta epämiellyttävästä stressistä käytetään nimitystä distressi. Tietyt stressitekijät voimme kokea myös miellyttävinä. Tällaisia miellyttäviä stressitekijöitä voivat olla esimerkiksi raskas liikuntasuoritus, työn haasteet, kauhuelokuvan katsominen tai vaikkapa vaarallinen kaahailu. Sen minkä toinen saattaa kokea distressinä, saattaa toinen kokea eustressinä - eli hyvänä stressinä. Tällaiset ihmiset saattavat sanoa, että he eivät "harrasta" stressaamista. Stressi ei kuitenkaan ole harrastus, vaan normaali fysiologinen reaktio, joka on olemassa, koki stressin sitten hyvänä tai ei. Sitä ei siis saa pois. Asenne ei ratkaise aina. Tärkeää on seurata, ettei voimavarasta muodostu kuormitustekijä.

Stressireaktion ensihetkien aikana stressijärjestelmästä aktivoituvat sympaattinen hermosto ja lisämunuaiskuori, jotka vapauttavat adrenaliinia ja noradrenaliinia verenkiertoon. Silloin mm. silmäterät laajenevat, syke ja hengitys kiihtyvät, lihaksisto jännittyy, veri ohjautuu pois suolistosta lihaksiin ja ruuansulatuksen toiminta vähenee. Kymmeniä minuutteja myöhemmin myös HPA-akseli käynnistyy ja "stressihormoni" kortisolin tuotanto kasvaa voimakkaasti.

Krooninen stressi voi voimistaa kipukokemuksia. Kuten kipujärjestelmäkin, myös stressijärjestelmä reagoi koettua - ei todellista - uhkaa vastaan. Ne liittyvät toinen toisiinsa ja voivat vahvistaa koettua uhkaa. Molemmat voivat aiheuttaa muutoksia mielialassa ja aiheuttaa ongelmia esimerkiksi nukkumisessa. Krooninen psykososiaalinen stressi voi aktivoida geenejä, jotka käynnistävät tulehdustiloja ja kudostuhoa.

Ratkaisu on fysiologinen rentoutumisreaktio! Fysiologisen rentoutumisreaktion voi saada aikaan millä tahansa rentoutumismenetelmällä. Tosin kannattaa muistaa, että monien käyttämät rentoutumismenetelmät ovat itseasiassa eustressi-tekijöitä, joilla ei fysiologista rentoutumisreaktiota saavuteta. Vältä siis tätä sudenkuoppaa! Fysiologista rentoutumisreaktiota ei saavuta televisiota katselemalla.

Fysiologisen rentoutumisreaktion aikana:

1. Elimistön hapen kulutus vähenee
2. Syke ja hengitystiheys pienenevät
3. Ääreisverenkierron verisuonet laajenevat
4. Sympaattinen hermosto hiljenee ja parasympaattinen hermosto aktivoituu
5. Typpioksidin erittyminen lisääntyy, jolloin verenkierto paranee ja adrenaliinin vaikutukset kumoutuvat
6. Kudossoluista vapautuvat endokannabinoidit hillitsevät stressijärjestelmää ja lievittävät kipua
7. Mielihyvähormoni serotoniinin ja dopamiinin pitoisuudet kasvavat
8. Myös oksitosiinihormonin vapautuminen lisääntyy, jolloin stressijärjestelmä vaimenee, kipukynnys kohoaa, ahdistus lievenee, kehon omien opioidien tuotanto kasvaa ja serotoniinijärjestelmä aktivoituu

Sympaattinen hermostohan oli uhkajärjestelmää aktivoiva ja stimuloiva, katabolinen autonomisen hermoston osa ja parasympaattinen hermosto on levosta vastaava, anabolinen autonomisen hermoston osa. Muistisääntö: sympaattinen sytyttää ja parasympaattinen paskattaa. Jos haluaa esimerkiksi rankan liikuntasuorituksen, kuten vaikkapa punttisalitreenin jälkeen päästä anaboliseen tilaan, eikö kuulostaisikin järkevämmältä tuotaa fysiologinen rentoutumisreaktio sen sijaan, että ruokkisi kipu- ja stressijärjestelmää kivuliailla venytyksillä tai ähkimällä jonkun piikikkään vaahtorullan päällä?

Mitä kivuliaampaa kehonhuolto, ja mitä tiheärytmisempää ja ähkivämpää hengitys on, sitä enemmän viestitämme hermostollemme, että olemme uhkaavassa tilanteessa, jolloin stressihormonien eritys lisääntyy, syke kiihtyy ja lihakset jännittyvät, jolloin niiden hapensaanti heikkenee. Mielestäni meditaatio, syvähengitykset, kivuton mobilisaatio ja vaikkapa kevyt aerobinen liikunta ovat parempia jälkiharjoituksia kuin itsensä kiduttaminen.

Myös manuaalisella terapialla, kuten osteopatialla, voidaan saavuttaa fysiologinen rentoutumisreaktio. Manuaalinen hoitaminen, kuten hieronta, vähentää kortisolin eritystä ja lisää oksitosiinin eritystä. Osteopaattisen manuaalisen hoidon on osoitettu myös lisäävän endokannabinoidien tuotantoa. Hoidon laadulla on kuitenkin suuri merkitys, jotta saavutetaan fysiologinen rentoutumisreaktio. Sen tulisi olla suhteellisen kivutonta, rauhallista ja miellyttävää. Liian nopeatempoinen, kivulias ja epämiellyttävä "hoito" toimii juuri päinvastoin.

Hormonaalisten ja neuraalisten muutosten lisäksi osteopaatti kiinnittää huomiota liikelaajuuksiin. Esimerkiksi hyvin toimiva hengitys liikuttaa jopa 146:tta niveltä. Esimerkiksi kylkiluiden ja rintanikamien liikettä voi olla vaikea palauttaa itsenäisesti, jolloin osteopaatin kohdistetusta käsittelystä voi olla suurta apua hengityksen liikelaajuuden optimoinnissa. Osteopaatti osaa tehdä venytykset myös riittävällä voimakkuudella, jolla ei stimuloida stressi- ja kipujärjestelmän toimintaa.

Jos koet, että sinun on vaikeuksia rentoutua omin neuvoin, kokeile stressinhallintakeinona osteopatiaa. Ei, se ei poista karhukirjeitä tai nalkuttavaa anoppia, mutta voi hetkellisesti auttaa kontrolloimaan arjen uhkatekijöitä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti