torstai 23. maaliskuuta 2017

Virheasento, asentovirhe vai mikä ihme?

Ovatko pääsi ja hartiasi työntyneet eteen? Ei hätää, tule hoitoon!

Ovatko lapaluusi romahtaneet? Kyllä terapia auttaa!

Kaareutuuko selkäsi notkolle? Tarvitset asiantuntija-apua!

Vai onko ongelmasi selän liiallinen pyöristyminen? Aijai, varaapa aika vastaanotolle.

Eikö kumpikaan edellisestä? No, sitten selkäsi on oltava liian suora!

Tai sitten selkäsi on sivuttaismutkalla, mikä tarkoittaa, että sinulla on pahin kaikista - kauhistuttava skolioosi.

Oli asento mikä tahansa, se on ongelma! Vai onko sittenkään?

Yllämainitut "ongelmat" ovat sellaisia, joista maallikolla ei välttämättä olisi harmainta aavistusta, ellei joku asiantuntija olisi niitä diagnoosiksi hänelle antanut. Skenaario menee kärjistetysti näin: ihminen menee vaivansa kanssa asiantuntijan vastaanotolle ja tulee sieltä useamman kanssa ulos. Siinä välissä asiantuntija on tehnyt diagnoosinsa, jonka hän on pohjannut havaintoihinsa. Syyttävä sormi osoittaa usein potilaan anatomisia ominaisuuksia tai asentoja, jossa potilas viihtyy - tai ei viihdy. Missä mentiin sitten pieleen?

Ensinnäkään ei ole olemassa täysin symmetristä ihmistä. Symmetrisyys on täysin esteettistä fantasiaa.

Toiseksi ei ole olemassa ylivertaista selän mallia, joka puhtaasti mekaanisilta ominaisuuksiltaan pysyisi kivuttomana.

Kolmanneksi ei ole olemassa yhtä optimaalista asentoa, jossa keho voisi pysytellä kivuttomana ja terveenä pitkiä aikoja. Paras asento on "se seuraava", eli liikkuminen.

Neljänneksi "virheasennoiksi" tai "asentovirheiksi" kutsutut asennot ovat yleensä sellaisia, joihin ihmisen kuuluisikin pystyä menemään, ellei kyseessä ole aito nivelen sijoiltaanmeno, kuten olkaluun irtoaminen nivelkuopastaan. Hermosto adaptoituu ylläpitämään sellaisia liikeratoja, joita käytetään, mutta se jättää myös pois sellaisia liikeratoja, joita ei käytetä. On siis täysin normaalia, että tuki- ja liikuntaelimistöön syntyy liikerajoituksia, jos liikettä rajoitetaan istumalla päivästä tai vuodesta toiseen toimistotuolilla. Se on siis kehon täysin asianmukaista adaptaatiota ja toimintaa, eikä suinkaan asentovirheitä, vaikka ne sellaisiksi tulkitaankin ns. asiantuntijan vastaanotolla. Yleensä asentoa suurempi ongelma on se, ettei se ole enää kivuton, tai sieltä ei päästä jännitysten takia pois.

Viidenneksi on yleensä mahdotonta sanoa (paitsi yli-itsevarman gurun toimesta), johtuuko "asentovirhe" tai liikerajoitus kivusta vai johtuuko kipu asentovirheestä. Itse olen taipuvainen väittämään ensimmäistä, mutta valitettavan moni väittää suoraan jälkimmäistä. Kipu itsessään on suojamekanismi. Kipu suojaa immobiliteetilla, eli se pyrkii rajoittamaan liikettä. Liikkeen rajoitus taas synnytetään lihasjännityksellä. Kipu suojaa myös psykologisilla tekijöillä, kuten liikkeen varomisella, sekä tiedostetulla ja tiedostamattomalla ontumisella. Nämä voivat kroonistaa kipuongelmaa ja liikerajoituksia. Ne voivat toki olla kipua ylläpitäviä ja jatkavia syitä, mutta eivät välttämättä se alkuperäinen ongelmanaiheuttaja, kuten usein väitetään.

Eikä se, että hoito auttoi, tarkoita sitä, että kivun syy on löytynyt. Se tarkoittaa vain sitä, että hoito auttoi. Liike itsessään on lääke mekaaniseen kipuun. Kun hoito tehdään hyvin, myös kipu vähenee, lihasjännitys vähenee ja täten myös liikkeen laajuus kasvaa.

Miksi sitten "mäkätän"? Kirjoitan asiasta sen vuoksi, että ihmiset usein takertuvat anatomisiin ominaisuuksiinsa ja asiantuntijoiden diagnooseihin sillä tavalla, että oma keho koetaan jatkuvana ongelmana, joka iän myötä vain pahenee pahenemistaan. Anatomiset ominaisuudet ovat sellaisia, joita ei pääse pakoon. Notkoselkä-, skolioosi-, jalkojen pituusero-, ryhtivirhe- ym. diagnoosit eivät ole siis ratkaisukeinoja kivun hallitsemiseksi. Näillä diagnooseilla ei välttämättä ole edes mitään arvoa kivun hoitamisessa. Sen sijaan, että ne auttaisivat, ne monesti lisäävät ihmisten huolta ja pelkoa omaa kehoaan kohtaan. Notko- ja kyttyräselkäänsä ei pääse pakoon, vaikka kuinka yrittäisi. Sen sijaan asentovirhediagnoosi voi medikalisoida ihmisen "tarvitsemaan" elinikäistä asiantuntija-apua, vaikka todellisuudessa samanlaisia notko- ja kyttyräselkiä kävelee kaupungilla täysin oireettomina ja tietämättöminä omista "ongelmistaan".

Itse en käytä termejä asentovirhe tai virheasento. Puhun mieluummin liikerajoituksista. Kuten kollegani Kari Suomalainen sanoisi:"haluan nähdä mieluummin elokuvaa kuin valokuvaa". Staattinen valokuva - tai asento - ei kerro kehon toiminnasta juuri mitään. Sen sijaan liike ja sen rajoitukset kertovat huomattavasti enemmän. Toiminnalliset diagnoosit ovat myös muuttuvia, eivätkä pysyviä tuomioita. Omaa anatomiaansa on paljon vaikeampi muuttaa kuin omaa toimintaansa. Omista asennoista ja rangan kaarista ei kannata niin hirveästi stressata ja stressaantua. Sen ajan voi käyttää vaikka selän liikutteluun.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti